Omassa YAMK-opinnäytetyössäni (2015) olen pohtinut, mitä sukupuolitietoinen opetus merkitsee sekä oppilaan että opettajan näkökulmasta:

Olen huomannut, että vaikka elämme pitkälle 2000-lukua, seksuaalisuus ja erityisesti sukupuolinen moninaisuus ovat edelleen tabuja. Ihmiset eivät tiedosta elävänsä sukupuolisen ja seksuaalisen moninaisuuden keskellä, vaikka näkevät sitä ympärillään. He elävät, opiskelevat ja valmistuessaan tekevät työtä hetero-olettamuksesta ja dualistisesta sukupuolijärjestelmästä käsin. Jälkimmäisellä tarkoitan sitä, että sukupuolisuus on jakaantunut vain kahteen toisilleen vastakohdaksi muodostuneisiin mieheen (mask.) ja naiseen (fem.). Tämä vanhentunut ajattelutapa ja suhtautuminen sulkevat ulkopuolelleen vähemmistön, joka haluaisi myös tulla kohdelluksi omalle identiteetilleen toivomallaan tavalla.

”Muun muassa transsukupuoliset, intersukupuoliset, homoseksuaalit ja transvestiitit ovat elävä esimerkki siitä, että sisäistetyt asiat ovat alttiita syrjäytymään. He elävät sukupuolijärjestelmämme mukaan, ja samanaikaisesti he kokevat jotakin toisenlaista kuin se, mihin heitä sosiaalistetaan.” (Vilkka 2010, 46 ).

Sukupuolijärjestelmämme on perushierarkia, jonka mukaan sosiaalistumme ja elämme vuorovaikutuksessa suomalaisen yhteiskunnan ja siellä asuvien ihmisten kanssa. Sukupuolijärjestelmämme dualistisuuden ongelma ei ole yksittäisten ihmisten tietämättömyydessä, vaan länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa vallitsee edelleen alkukantainen käsitys erosta, jossa mies on yhteiskunnallisesti älyllisen toiminnan toteuttaja ja nainen edustaa hellyyteen perustuvaa luonnon toimintaa. Tämä ajattelutapa on lähtökohdiltaan biologinen ja naisen kyky synnyttää on otettu selittäväksi tekijäksi naisten ja miesten rooleille ja toiminnalle yhteiskunnassa. (Vilkka 2010, 46.)

Toki edistystä on tapahtunut kasvavan tiedon ja kaikille ulottuvan median myötä, mutta silti vanhahtava käsitys on tiukassa ihmisten asenteissa. Kohdalleni ei ole vielä tullut koulua, jossa käytäisiin avointa keskustelua opetussuunnitelman sisällä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioista. Eräs norjalainen ystäväni kertoi heillä olleen jo alakoulussa kurssi, jossa käsiteltiin erilaisuuden kohtaamista. Aiheena olivat seksuaaliset vähemmistöt, sateenkaariperheet ja muita etnisiä vähemmistöjä. He käsittelivät asioita ryhmissä, joissa muun muassa eläytyivät tytön/pojan asemaan, joka ihastuu samaan sukupuoleen. Jälkeenpäin he keskustelivat, mitä tunteita se herätti itsessä ja ympäristössä. Ryhmädraamaan liitettiin myös aiheet kiusaaminen ja syrjiminen erilaisuuden vuoksi ja sitä käytiin läpi ryhmissä näytellen ja eläytyen syrjityn rooliin. Oli ihailtavaa kuulla, että Norjassa ollaan niin paljon edellä asioissa. Ja tämä kurssi käytiin norjalaisessa alakoulussa jo kymmenen vuotta sitten. Mielestäni tämän tyyppiset kurssit ovat myös oivallinen keino opettaa perusempatian taitoja lapsille ja sen myötä ennaltaehkäistä kiusaamista.

Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat kuitenkin edelleen pulmallisia aiheita suurelle osalle opettajakuntaa ihan varhaiskasvatuksesta korkeakouluopetukseen. Myös jotkut sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ja lääkärit uskovat edelleen, että transsukupuolisuus on psyykkinen häiriö. Ammattilaisten käsityksiin vaikuttaa usein opittu käsitys, että kaikkien tulisi käyttäytyä ja ajatella normatiivisella tavalla. Tämä tapa on tullut historiasta, johon ovat vaikuttaneet lääketiede, kirkko ja oikeusinstituutio omilla vaihtelevilla kannanotoillaan ja säätelyillään. (Vilkka 2010, 85.) Historian taustan huomioon ottaen on selvää, että asenteet ja uskomukset ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle lähes muuttumattomana. Näin ollen tuttu ja turvallinen tapa ajatella on menneiltä sukupolviltamme opittua ja siten yleisesti hyväksyttävää. Ihmisinä nojaudumme helposti tuttuun ja turvalliseen, joka antaa meille tunteen selkeydestä ja viittaa jo koettuun asennoitumisen malliin menneisyydessä.

Sukupuoleltaan moninaisen oppilaan kohtaamista vaikeuttaa monesti liian pinnallinen tulkinta ihmisen ”silmään sopivamman” ulkomuodon perusteella (Vilkka 2010, 85). Näin voi käydä myös opettajalla. Oppilaan oma sisäinen kokemus itsestään ja sukupuolesta jää opettajalta pimentoon. On kuitenkin hyvä muistaa, että se mikä ei ole näkyvää on kuitenkin olemassa. Näin kunnioitamme jo valmiiksi oppilaan mahdollista erilaista sisäistä kokemusmaailmaa. Tärkeintä on muistaa opettajana, ettei meillä ole oikeutta mitätöidä toisen kokemusta ja tunnetta itsestään. Lukukappaleen alussa kerroin Rogersin ajatusta autenttisesta opettajasta ja hän painotti siinä kykyä eläytyä oppilaan kokemuksiin ja tunteisiin. Autenttinen opettaja ottaa selvää asioista, pyrkii ymmärtämään oppilastaan erilaisuudesta huolimatta ja kykenee rajoja ylittävään empatiaan.

Usein käy niin, että homoseksuaali, transihminen tai muutoin sukupuoliristiriitaa kokevat ihmiset aiheuttavat opettajalleen hämmennystä. Hämmennys saattaa johtua tiedon puutteesta, omista eriävistä arvoistaan suhteessa oppilaaseen tai omista aikaisemmista arvostuksista. Kuitenkin jokaisen ihmisen tulisi saada normaalia kohtelua riippumatta siitä, eriävätkö arvot tai ajatusmaailma radikaalisti toisistaan. Tässä kohtaa mielestäni kysytään opettajan ammattilaisuutta ja autenttisuutta kohdata oppilas vertaisenaan. Asia helpottuu monta kertaa, kun kysyy itseltään kuinka haluaisi itseään kohdeltavan. Vilkan mukaan ”jokaista tulisi kohdella omana itsenään, omaksi koetussa sukupuolessaan siten, että hänen sukupuolikokemustaan, seksuaalisuuttaan ja identiteettiään kunnioitettaisiin.” (Vilkka 2010, 86 ).

Sukupuolirooleja rikkova lapsi voidaan katsoa häilyväksi tai epäluotettavaksi sen vuoksi, ettei häntä voi tarkoin määritellä, luokitella tai asettaa tutunturvallisiin raameihin. Oma opettajanikin koki uhkaavana ja pelottavana sen, etten vastannut hänen perinteistä ihmiskuvaansa sukupuolen osalta. Pelko voi herättää jopa aggressiota ja vihaa uutta sekä erilaista kohtaan, koska se joillakin osuu niin voimakkaasti perusturvallisuuden tunteeseen. Mitä voimakkaampi tarve hallita, sitä heikompi perusturvallisuuden tunne on pohjalla. Kyseisellä opettajallakin oli valtava tarve hallita ja kontrolloida. Hän oli hyvin autoritäärinen, eikä hyvällä tavalla. Olin liian poikamainen tytöksi ja siksi liian erilainen. Rikoin olemisellani rajan, joka opettajan maailmassa edusti ”normaaliutta.” Samaan aikaan luokalla ollut poikamainen tyttö oli kyseisen opettajan lellikki. Taustalla oli varmasti tarve laittaa ”häilyvä” ja ”epäluotettava” ruotuun ja tehdä minusta niin sanotusti hänen silmilleen sopivampi. (Tekijän päiväkirja, 2012)

Kaavamaiset käsitykset, jotka lisäävät ennakkoluuloja, johtuvat osittain myös ihmisen valikoivasta muistista, joka vahvistaa kaikenlaisia ennalta olemassa olevia käsityksiä. Ihmiset muistavat hyvin tapaukset, jotka tukevat ennakkoasenteita, mutta eivät kiinnitä niinkään huomiota niihin havaintoihin, jotka sotivat niitä vastaan. (Goleman 1997, 197). ”Ennakkoluulojen tunnepohja opitaan lapsuudessa, kun taas uskomukset, joilla niitä yritetään oikeuttaa, tulevat myöhemmin” kertoo Thomas Pettigrew, Santa Cruzissa University of Californiassa työskentelevä sosiaalipsykologi, joka on tutkinut ennakkoluuloja jo vuosia. (Goleman 2007, 197).

Mikäli ennakkoluulot syntyvät varhaisessa vuorovaikutuksessa, ihmisten on vaikeampi tulla tietoiseksi tästä opitusta mekanismista. ”Ennakkoluuloihin liittyvät tunteet opitaan hyvin varhain, minkä vuoksi niistä on hyvin vaikea päästä kokonaan eroon, vaikka ne aikuisena tuntuisivat kuinka vääriltä.” (Goleman 1997, 197). Tiedostamaton pelko ja häpeä ovat usein varhaisessa lapsuudessa opittu sanaton ja asenteista hiljaisesti omaksuttu tunnetieto, joka juurtuu mieliimme. Useimmiten juuri nämä tunteet heräävät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä puhuttaessa.

Paradoksina on monta kertaa vaikeus ymmärtää toisessa se, mikä on vaikeaa ymmärtää itsessään. Ammatillisessa kohtaamisessa ei tarkastella siis enää vain oppilaan sukupuolen tai seksuaalisuuden määritelmää, vaan ajankohtaiseksi tulee myös opettajan oma määritelmä ja suhde omaan seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen. Monille ammattilaisille saattaa tulla hämmennys, onko itse jollain tapaa kieroutunut ihminen, jos hyväksyy asiakkaan transvestisuuden, transsukupuolisuuden tai homoseksuaalisuuden. (Vilkka 2010, 10). Hämmennys voi olla osittain myös pelkoa. Pelkoa ylipäätään siitä, mitä muut ajattelevat jos pidän, arvostan ja vieläpä tuen transsukupuolista nuorta hänen omassa elämänkokonaisuudessa.

”Kun emme kohdista katsetta sukupuoleen, emme myöskään määrittele ennalta toisen seksuaalisuutta. Kehollisen ihmisen kohtaaminen antaa tilaa asianomaisen omille käsityksille ja määrittelyille omasta kehostaan, sen seksuaalisuudesta ja sukupuolesta.” (Vilkka 2010, 87). Opettajan tulisi hyväksyä se, ettei kykene määrittelemään oppilaan sukupuolta ennalta. Tämän hyväksyessä opettaja kykenee kohtaamaan oppilaansa ensisijaisesti persoonana. ”Persoona on aina ainutlaatuinen yksilö, joka kykenee itsetiedostukseen, vastuuseen itsestään ja muista ihmisistä” (Vilkka 2010, 86). Muodostaessaan käsitystä opetettavastaan on tärkeää, että opettaja huomioi oppilaan elämäntilanteen merkityksen ja tärkeyden. Oppilaan elämäntarinaa aletaan muodostaa jo ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. Etenkin laulunopetuksessa on tärkeää luoda luottamuksellinen suhde oppilaaseen jo varhain. Lauluäänessä kuuluvat kaikki tunteet myös ilmaisematta jääneet psykofyysisen kokonaisuutemme vuoksi. Jos jokin on jäänyt kertomatta tai jotain ominaisuutta täytyy salata, on sillä suora vaikutus hengitykseen ja sitä kautta ääneen. Oppilaan ei pitäisi jännittää laulutunneilla sitä, mitä opettaja hänestä ajattelee tai onko hän hyväksytty omana itsenä. Oppilaan tulisi voida nauttia omasta ainutlaatuisuudestaan ja kokea erilaisuutensa voimana. Tämän tunteen oppilaalleen vain tietoinen ja sillä tavoin autenttinen opettaja voi antaa.

Kirjoittaja: Demian Seesjärvi, Musiikkipedagogi (Yamk) & Transmiesten ääneen erikoistunut psykofyysinen laulunopettaja

---

Sukupuolitietoisen opettajan huoneentaulu

Oman työni myötä olen hahmotellut periaatteita, joiden avulla opettaja voi osoittaa sensitiivisyyttä työskennellessään oppilaiden kanssa. Nämä periaatteet pätevät kaikkiin kohtaamisiin.

Sukupuolisensitiivinen opettaja

• Kohtaa sukupuoleltaan moninaisen oppilaan ensisijaisesti persoonana. Antaa tilaa oppilaan itse sanoittaa omaa sukupuoli-identiteettiään ja seksuaalisuuttaan, jos tämä niin haluaa.

• Tunnistaa omat tunteensa, ajatuksensa ja arvostuksensa liittyen sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Kykenee kyseenalaistamaan normatiivisesti värittyneitä ja jäykkiä ajatusmalleja liittyen sukupuoleen tai seksuaaliseen tai romanttiseen suuntautumiseen.

• Kykenee antamaan luvan oppilaan ainutlaatuisuudelle tai erilaisuudelle hankkimansa tiedon ja itsetutkiskelun myötä.

• Kykenee itsetiedostukseen ja reflektioon vuorovaikutustilanteessa. Ajattelee ennen kuin puhuu! Ei projisoi oppilaaseen omia ennakko-oletuksia, arvostuksia, pelkoja ja toiveita sukupuolesta ja/tai seksuaalisesta suuntautumisesta.

• Kunnioittaa oppilaan kehollisuutta koskettaessa tai puhuessa kehosta. Ei käytä sukupuolinormatiivista tai heteronormatiivista kieltä ja merkityksiä.

• Tunnistaa omat esimerkiksi sukupuoleltaan moninaisen oppilaan kanssa vuorovaikutuksessa heräävät negatiiviset tunteensa, kuten pelon, hämmennyksen, vihan, syyllisyyden tai häpeän.

• Hankkii (uusinta) tietoa sukupuolen moninaisuudesta ja seksuaalisesta tai romanttisesta suuntautumisesta. Pyrkii kaikin tavoin kehittämään itsetuntemustaan, tietämystään ja ammatti- ja kohtaamisen taitojaan.

(Seesjärvi 2015, pp. 61-66)

Polyvagaali-teorian mukaan ihmisellä on autonomisessa hermostossa kolme toisiinsa liittyvää neuraalista systeemiä. Jokaisessa viskeraalisessa systeemissä on oma psykofyysissosiaaliseen selviytymiskäyttäytymiseen ja sosiaaliseen kiinnittymiseen liittyvät toimintastrategiansa. Viimeisimpänä kehittynyt myelinisoitu vagus-hermo on aivorungossa toisena kiertäjähermona toimiva haara, joka säätelee sosiaalista kiinnittymistä. Tämä ventraalivagaaliksi systeemiksi kutsuttu hermostollinen vaste virittää meidät kontaktiin eri aistien, kuten katseen, ilmeiden ja äänentuoton hienovireisen virittäytymisen kautta. Sisäiset tuntemukset liittyvät lämmön, turvallisuuden ja mielihyvän eri aistimuksiin. Ventraalivagaalinen aktivaatio syntyy turvallisen vuorovaikutuksen kautta.

Kahden kiertäjä eli vagushermon välissä kehittynyt sympaattinen hermosto (SNS) aktivoi taistele-pakene, jähmety -reaktion autonomisessa hermostossamme. Sympaattista hermostoa säätelee limbinen järjestelmä, jonka stressivasteena toimii SAM-akselin säätelemä adrenaliinin ja HPA-akselin säätelemä kortisolin tuotanto. Sympaattisen hermoston tehtävä on lisätä nopeutta ja voimaa lihaksiimme, jotta taistelua tai pakoa muistuttava käyttäytyminen onnistuu stressaavassa ja fyysistä toimintaa vaativassa tilanteessa. Varhaisimpana näistä kolmesta hermohaarakkeesta on kehittynyt myelinisoimaton vagus eli kiertäjähermo, joka vastaa selviytymiskäyttäytymisestä jähmettymällä erittäin voimakkaan henkeä uhkaavan tilanteen tai olemassaoloon liittyvän uhan ilmetessä. Tätä kiertäjähermon käyttäytymiseen liittyvää toimintaa kutsutaan dorsaalivagaaliseksi systeemiksi. Myelinisoimattoman kiertäjähermon toiminta on yhteistä kaikille nisäkkäille. Parasympaattinen hermosto säätelee näiden kahden toisistaan psykofyysissosiaaliselta vasteeltaan eroavien vagushermojen toimintaa. (Porges)

Ventraalisessa aktivaatiossa ihmisen etuotsalohko on aktivoitunut. Sitä edellyttää kokemus turvassa olemisesta sosiaalisesti. Ventraalinen aktivaatio on suorassa yhteydessä kurkunpäähän ja nieluun, mikä puolestaan vaikuttaa merkittävästi äänelliseen ilmaisuun ja äänen hienomotoriikkaan. Kasvojen miimiset lihakset, ääni ja katse muodostavat yhdessä sosiaalisen kiinnittymisen fysiologisen perustan. Ventraalivagaalisysteemiä säätelee frontaali aivokuori eli etuotsalohko, jossa sosiaalinen kiinnittyminen ja empatian kyky kehittyy varhaisessa vuorovaikutuksessa. Dorsaalivagaalista systeemiä säätelee aivorunko, jonka aktivoituessa seuraa jähmettyminen, liikkumattomuus tai passivoituminen. Dorsaalivagaalisessa systeemin stressivasteena aktivoituu myös HPA-akseli, joka säätelee stressihormoni-kortisolin tuotantoa. TRE-harjoituksessa aktivoitu tärinä lähtee liikkeelle juuri aivorungosta. TRE:n avulla on mahdollista siirtyä dorsaalisesta ja sympaattisesta aktivaatiosta kohti ventraalista aktivaatiota syvältä kehosta purettujen traumojen jälkeen. (Porges)

Torjuntatraumasta seurannut häpeän dorsaalivagaalinen yhteys

Häpeä on reaktio hyväksyvän vastavuoroisuuden puutteeseen ja häpeä tuntuu kokonaisvaltaisesti jähmettävältä. (Reckhardt & Ikonen 1994, 130.) Erityisesti se jähmettää äänielimistön ja kyvyn ilmaista alkuperäistä tunnetta, jonka häpeä myöhemmin verhoaa (Ks. Seesjärvi 2013). Paheksuvat tai hylkäävät katseet tuottavat äkillisen siirtymän sympaattisesta kiihtymyksestä parasympaattiseen. (Gerhardt 2004) Häpeä syntyy siinä välimaastossa kun sympaattinen aktivaatio muuttuu äkillisesti parasympaattiseen aktivaatioon. Tämä äkillinen hermostollinen muutos aiheuttaa yksilölle häpeätrauman ja hermostollisen lukkiutumisen. Uskon, että häpeätrauma jää jonnekin sympaattisen ja parasympaattisen dorsaalivagaalisen aktivaation väliin. Yhteyttä ventraalivagaaliseen aktivaatioon ei synny, koska häpeän tunnetta ei käsitellä, eikä torjuntatraumaa pureta. Ihminen jää näin turvattomuuden tilaan. Seurauksena tästä on, että ihminen saattaa paeta kehostaan, olla poissaoleva ja muuten kyvytön vastaanottamaan informaatiota sekä käsittelemään sitä. Häpeätrauma saattaa aiheuttaa fragmentaarisia kokemuksia, muistiaukkoja ja psyykkisen kivun välttelyä yksilössä jähmettymisreaktion seurauksena. Häpeä näkyy itseilmaisussa epäolennaisena tai jäsentymättömänä puheena, hiljaisuutena, pakenemisena, katkonaisia ajatusvirtoina ja kyvyttömyytenä keskittyä olennaiseen. (Huuska 2011)

”Tämä autonomisen hermoston reaktio liittyy lapsuuden kokemukseen, jossa innostuneen ja äänekkään lapsen käyttäytymistä rajoitetaan yhtäkkisesti joko vihaisella katseella tai huomautuksella. Tämä aiheuttaa lapselle häpeäkokemuksen ja aktivoi parasympaattisen hermoston stressihormoniryöpyn eli Kortisolin kera. Mikäli vanhemman katse ei muutu myönteisemmäksi lapsen käytöksen parannuttua lapsi jää lapsi ahdistuksensa kanssa yksin ja kortisolin hajoamisprosessi jää kesken. Tämä estää orbitofrontaalisen avokuoren kykyä hyödyntää kortisoli tunnesäätelykeskuksen jalostamiseen. Myöhemmin aikuisena vastaava tilanne saattaa laukaista samankaltaisen tunnekaappauksen eikä aikuinen kykene tai osaa rauhoittaa itseään. (Gerdardt 2004, 62–63.) Tämä on mielestäni yksi syy siihen miksi häpeästä kärsivällä laulajalla ei ole välttämättä kehittynyt kykyä rauhoittaa itseään ja häpeänsietokyky on aikaisemmista kokemuksista johtuen alhainen. Tuntiessaan olonsa turvalliseksi laulajan on helppo hengittää syvään ja edesauttaa entisestään autonomisen hermoston tasapainoa. ” (Seesjarvi, 2015)

Kielteinen katse voi laukaista stressihormoneja kuten kortisolia, joka pysäyttää mielihyvää tuottavat endorfiinit ja dopamiinin. Esimerkiksi taaperoikäisen aivot tarvitsevat tietyn määrän kortisolia norepinefriiniyhteyksien luomiseksi ydinjatkeesta etuotsalohkon aivokuorelle. Norepinefriini muovaa etuotsalohkon aivokuoren yhteyksiä (hypotalamuksen kautta) parasympaattisen järjestelmän kanssa. Tämä aivojen kehitysvaiheen yhteyksien luominen liittyy läheisesti ventraalivagaaliseen aktivaatioon. Parasympaattinen järjestelmä vastaa käyttäytymisen estoista, kuten impulsseihin vastaamisesta. Jos kortisolia ei kuitenkaan tämän jälkeen hajoteta eli jos vanhemmat eivät palaa virittyneeseen tilaan ja säätelyyn, lapsi voi juuttua kiihtyneeseen tilaan. Silloin kortisolin hyöty menee hukkaan eikä se voi auttaa orbitofrontaalista aivokuorta estämään tunnekiihtymystä. (Gerhardt 2004)

Voimakkaan ylivirittyneisyyden tilan muuttuessa jähmettyneisyydeksi hyväksyvän vastavuoroisuuden puuttuessa suuri määrä energiaa jää kehollisesti purkamatta. Adrenaliinin ja torjunnasta seuranneen kortisolin sisältämä energia on negatiivista ja purkamattomana negatiivinen energialataus saattaa jäädä kehoon. Torjunta pysäyttää sillä hetkellä olleen voimakkaan sisäisen pulsaation. Pulsaation äkillinen pysähtyminen käynnistää kehossa selviytymisvasteet, joiden valinnassa vuorovaikutuksen ja ilmaisun osuus on merkittävä. Olen huomannut oppilaillani ja itselläni sen, että sosiaaliset tilanteet ja esiintyminen, jossa mahdollisuus on tulla joko hyväksytyksi tai torjutuksi usein negatiivinen energialataus vie voiton aikaisemmista nöyryyttävistä kokemuksista johtuen.

Häpeätrauman synnyssä merkityksellisintä on yksilön kyvyssä ilmaista ahdistustaan itse tilanteessa. Jos yksilö kykenee puolustautumaan torjuntatilanteessa häpeä ei aktivoi dorsaalivagaalista systeemiä, vaan sympaattisen reaktion. Luulen, että tällöin myös sisäinen pulsaatio saattaa jopa kasvaa. Ihminen voi viedä taistele-pakene-reaktion loppuun verbaalisesti ja kehollisesti puolustautumalla tai muuten toimimalla itsensä hyväksi. Näin ihminen säilyttää oman voimansa ja häpeätraumaa ei välttämättä synny. Yleensä häpeätrauma seuraa alistumisesta ja siitä, että puolustautumisen sijaan ihminen passivoituu. Valitettavan usein introvertimmät ja erityisherkät ihmiset ovat alttiimpia jähmettymään stressaavissa tilanteissa. Mikäli ihmistä ei tueta ja kannusteta ilmaisemaan itseään, dorsaalivagaalinen aktivaatio saattaa jäädä ainoaksi selvitymisstrategiaksi erittäin stressaavissa esiintymis- tai oppimistilanteissa. Erityisesti dorsaalinen aktivaatio korostuu tilanteissa, joissa yksilön suoristusta arvioidaan. (HS-artikkeli)

Hyväksyvästä vastavuoroisuudesta ventraalivagaaliseen aktivaatioon

Usein ihminen jää torjuntatraumansa ja sitä seuranneen häpeän kanssa yksin. Torjunnan pelossa ja hyväksyvän vastavuoroisuuden puuttuessa ihminen eristäytyy ja vetäytyy. Tämä käyttäytymismalli johtaa traumakeskeiseen elämään ja ihminen on vaarassa katkeroitua. Monilla oppilaillani on ollut tunne, että heidän siipensä on katkaistu ja he eivät ole enää oppineet lentämään. He eivät ole enää tunnistaneet aitoa itseä ja sisimmästä kumpuavia haaveita. Heidän sisimmän äänensä on tukahdutettu ja kokemus torjunnasta ihmisenä on voimakas. Monet ovat kyseenalaistaneet oikeutensa olla olemassa omana itsenään. Häpeän verkossa ja siitä käsin elävä ihminen ei enää tunnista itseään. Häpeän tunteessa ihminen vetäytyy itsestä ja kehostaan. Häpeävä sulkee suunsa ja vaikenee, koska syyttää ja inhoaa itseään. Useimmat tulevat tietoiseksi häpeäpersoonastaan vasta ehdottoman hyväksynnän ja rakkauden kokemisen kautta. (Brown 2015)

Hyväksyvän vastavuoroisuuden merkitys ventraalivagaalisen yhteyden muodostumisessa on merkittävä. Kyky läsnäoloon ja sosiaaliseen yhteyteen mahdollistuu riittävän turvan ja luottamuksen kokemisen kautta. Opettajan hyväksyvä ja vastaanottava läsnäolo oman ventraalivagaalisen yhteyden kautta, tarjoaa oppilaalle kokemuksen turvassa olemisesta. Tarpeeksi usein ja jatkuvana hermostoa rauhoittava turvallisuuden kokemus saattaa muuttaa pysyvästi kiertäjähermon ja siihen liittyvän sosiaalisen vasteen käyttäytymisstrategiaa. Näin tietoinen ja kehossaan elävä opettaja voi luoda oppilaalleen korjaavan kokemuksen. Jähmettävästä häpeästä vapautuminen alkaa siitä kun yksilö ilmaisee häpeänsä ja tulee häpeässään kuulluksi. TRE-prosessin vahvistaessa sisäistä tuntemusta ja kehotietoisuutta häpeä alkaa sulaa aitojen tunteiden ilmaisun tieltä. Häpeästä kärsivän kanssa korjaava kohtaaminen mahdollistuu interventioiden myötä, jossa yksilö tulee nähdyksi hyväksyvän ja turvallisen katseen kautta. Stephen Porges puhuu hyväksyvästä vastavuoroisuudesta rohkaisuun pohjautuvana interventiona, joka kannustaa oppilasta tai asiakasta spontaaniin itseilmaisuun. Tämä mahdollistaa vastaanottavaisen sosiaalisen yhteyden tilan turvallisuuden kokemusta säätelevän neuraalisen vasteen kautta. (Jorge 2015)

Ilman kehollista ja vuorovaikutuksellista prosessia koteloitunut häpeätrauma ei avaudu, eikä syy-yhteyksiä trauman synnylle voida löytää. Tietoisuus ja tarina omalle kokemukselle syntyy häpeän takana olevien tunteiden kohtaamisen, läpielämisen ja ilmaisemisen jälkeen. Useimmilla on kokemuksia torjunnasta joko kotoa tai koulusta traumaattisista arviointitilanteista, joissa heidän sekä äänellistä että kehollista tunneilmaisuaan on kritisoitu voimakkaasti tai heitä on painettu alas. Monilla häpeätraumaan liittyy korostunut itsetarkkailu, jatkuva itsensä ja omien taitojensa kyseenalaistaminen sekä hyvin voimakas negatiivinen sisäinen puhe. Häpeätrauma tulee tietoisuuteen usein juuri torjunnan kokemuksesta seuranneiden jähmeiden ja kaavamaisten käyttäytymismallien, asenteiden ja ajatusmallien kautta. Omalle häpeätraumalle syyn löytäminen on tärkeää, jotta traumasta voi päästää lopulta irti. Ennen sitä on käytävä läpi kehollinen prosessi, jossa aidot tunteet saadaan takaisin. TRE-harjoittelun avulla esimerkiksi häpeän kahlitsema raivo voi purkautua ja sen sisältämä energia vapautuu omaan käyttöön. Näin ihminen saa oman voiman takaisin. TRE-prosessin myötä taistele-pakene-reaktio voidaan saattaa turvallisesti loppuun ja laulaja vapautuu jähmettyneisyyden tilasta elävään tilaan.

TRE-prosessi lukkiutuneen äänen ja itseilmaisun tukena

Syvän etuketjun aukeaminen avaa monella tavoin itseilmaisua ja ääntä. Anterioiset fleksorit aktivoituvat sympaattisen hermoston toimesta, joka saa meidät valmistautumaan hyökkäykseen tai puolustautumaan. Posterioriset fleksorit aktivoituvat puolestaan parasympaattisen hermoston toimesta ja sallivat meidän suoristautua rentoutuneeseen, avoimeen tilaan. Iliopsoas-lihas on pallea-lihaksen kanssa tärkeimpiä juuri ojentautumisen ja kasaan puristautumisen toimeenpanijoina. Iliopsoas-lihas eli lonkankoukistaja kiinnittyy rintarangan alimpaan ja lannerangan kaikkiin nikamiin, lonkkaluuhun ja reisiluun yläosaan koukistaen lonkkaniveltä ja lannerankaa. Pallealihas peilaa iliopsoas-lihaksen toimintaa ja sen aktivoituessa myös pallea puristuu vetäen rintakehää kasaan. (Myers 2013) Ääneen lukkiuttavasti vaikuttavat koko matkaltaan reiden lähentäjät, lonkankoukistajat, nelikulmainen lannelihas, pallealihas, epäkäslihas, solisluu- ja lapakieliluulihas, niskan ja kallon pohjan lihakset sekä purentalihakset. Lisäksi olen huomannut oppilaillani jännitteitä nielunkuroajissa ja kielenkannassa kun häpeäreaktio on päällä.

Olen tehnyt TRE:tä useimpien oppilaitteni kanssa ja jokaisella syvä etuketju on lähtenyt avautumaan. Palleapuristus on helpottanut ja ainakin oppilas on tullut siitä tietoisemmaksi. Niskan alueen jännitys on lievittynyt ja sen myötä kurkunpään lihaksisto. Olen huomannut syvän etuketjun avaamisen ehkäisevän ja purkavan jähmettymisreaktiota, joka useimmilla syntyy kun ääntä ilmaistaan kokonaisvaltaisemmin laulamalla tai äänteillä. Avaamalla kehoa ja purkamalla syvällä olevia pidäkkeitä oppilas on kyennyt hengittämään ensimmäisiä kertoja syvään. Pallean rentoutumisen myötä ahdistuneisuus on vähentynyt ja äänentuotto helpottunut. TRE-harjoittelu on parantanut oppilaillani kehotuntemusta ja selkiyttänyt ruumiin rajoja. Pystyyn ojentautuminen ja sisäisen tilan kasvu on merkittävää äänentuotollisesti myös kieliluun asennon kannalta. Kieliluu heijastaa iliopsoas-lihaksen muotoa ja näiden välillä on yhteys, joka liittyy kokemukseni mukaan kokonaisvaltaiseen itseilmaisuun. (Farhi 2009) Näiden keskinäinen suhde heijastaa äänellistä ja itseilmaisullista tasapainon tai epätasapainon tilaa. Kieliluu on ikään kuin vatupassi tai vaaka, jonka epätasapainoinen asento heijastuu koko äänentuottoelimistöön. Kieliluuhun ja kieleen on yhteydessä useampi lihas niskan puolella. Näitä lihaksia kutsutaan myös pelkolihaksiksi ja niiden jännittyessä ääniväylä sekä kielen kanta jännittyy. Usein jähmettymisreaktio lähtee lantion hermopunoksesta kulkien pallean kautta kohti niskaa ja äänentuottoelimistöä. (Myers 2013; Miller 1996; Aalto-Parviainen 1985)

TRE ja ääni

Olen oppilaitteni kanssa alusta saakka yhdistänyt tärinään ääntä ja olen kokenut sen hyvänä itsesäätelyn keinona, mutta myös keinona syventää tärinää. Eri äänteet ja korkeudet reagoivat värähtelyyn eri tavoin. Olen huomannut, miten ääni kuljettää tärinää eri puolille kehoa ja voin halutessani viipyä joissain kohdin pidempään mikäli huomaan, että jotain on aukeamassa. Ääni myös muuttaa tärinän amplitudia ja taajuutta. Ääni auttaa tärinäprosessia eteenpäin. Olen itse kokenut äänen interventiona, jonka voin tehdä itselleni ja oppilaalleni. Ääni tuli minulla TRE:ssä hyvin luonnostaan. Minun on kuitenkin ollut hyvin vaikeaa välillä päästää ääntä ryhmässä. Tässä vaikuttaa pelko siitä, että otan liikaa tilaa muilta. Oppilaitani olen rohkaissut päästämään ääntä tukemalla heitä omalla äänelläni. Tärinä itsessään helpottaa äänen päästämistä ja oppilaistani monet, jotka kärsivät voimakkaasta äänentuottoon liittyvistä lukoista ovat voineet äännellä tärinäsession aikana vapaammin.

Oma ääneni on vapautunut TRE:n myötä kun kehomieleni on vapautunut. Suurimman muutoksen olen tuntenut palleajännityksessäni. Olen tullut tietoiseksi puristuksesta palleassa, iliopsoas-lihaksessani ja rintakehässäni. Olen tietoisuuden myötä kyennyt vapauttamaan näitä alueita ja tuntemaan hengitysvirran kehossani uudella tavalla. Kehossani on ollut paljon kohtia, joita en ole oikeasti tuntenut. TRE-harjoittelulla olen saanut kosketuksen näihin alueisiin ja kyennyt vaikuttamaan niihin. Käytän nykyään tärinää äänen avauksen yhteydessä luonnollisena osana harjoitteluprosessia. Uskon ajan kanssa saavuttavani vielä syvemmän rentouden tilan laulaessa.

Kohti autenttista olemista sisimmän tuntemuksen vahvistumisen kautta

Sisäinen totuuden kohtaaminen seuraa siitä kun kapseli rikkoutuu. Tämä totuuden valo on läpivalaiseva. Siinä valossa kylpevät kokevat myös sisimmän tunnon heräämisen.

Yhteydettömyyden tila, jota jähmettyminen ylläpitää ajaa ihmisen lopulta erillisyyteen. Tästä esimerkkinä ovat traumatisoituneiden ihmisten repivät sisäiset ristiriidat, jotka heijastuvat perhe- ja ystävyyssuhteisiin. Katsoessa koko luomakuntaa voimme nähdä kollektiivisen traumatisoitumisen oireet. Ihmiset eivät ole useinkaan valmiita tai halukkaita parantumaan, vaan elävät mieluummin tiedostamattomassa pitäen kiinni keinoistaan paeta sisimmän kipua. Kärsimyksessä elävä ja sen valinnut ei ole valmis tuntemaan kipua. Kivun läpieläminen muistuttaa kuoleman pelkoa ja ihminen ei ole valmis kuolemaan, koska ei ole vielä nähnyt ja kokenut materiaalisen elämän yhdentekevyyttä. Ihminen pitää kiinni elämästään ja materiasta kynsin hampain, vaikka ne pidemmällä aikavälillä lisäisivätkin ahdistusta ja kipua. TRE-menetelmällä on mahdollista saada oma keho takaisin ja katsoa syvään sisimpään. Tärinän avulla on mahdollista sulattaa syvään jäätyneet traumat ja tunteet kehossa. Tunteet, joita on joutunut ja oppinut painamaan syvälle lihaspanssareiden alle.

TRE-harjoittelun seurauksena ihminen alkaakin elämään sisältäpäin sen sijaan, että eläisi ulkoisten odotusten ja vaatimusten mukaisesti. Omien ruumiin rajojen selkiytymisen ja kehomieli-integroitumisen myötä sisäiset voimavarat palaavat. On myös helpompaa ymmärtää sukupolvien ylitse siirtyneiden traumojen dynamiikka ja katkaista niiden vahingollinen kierre omassa elämässä. Omalla kohdallani olen ymmärtänyt syvemmin, mitä vastuu omasta onnellisuudesta ja sisäisestä tasapainosta tarkoittaa käytännön tasolla. TRE:n avulla kivun kehollinen kokeminen on helpottunut ja trauman käsittely on ollut syvempää. Trauman parantumisen myötä traumaattista tilaa ylläpitävät uskomukset, käyttäytymismallit ja kaavamaiset ajatukset ovat voineet muuttua terveemmiksi, elämää ylläpitäviksi, itseä ja toisia kunnioittaviksi asenteiksi ja toiminnaksi. Trauman kohtaaminen sellaisenaan on ollut tärkeää, jotta olen syvällä tasolla kyennyt hyväksymään sen vaurioittavan vaikutuksen minäkuvaani ja elämääni. Tästä oivalluksesta syntyvä itsemyötätunto on auttanut päästämään irti ja hyväksymään tapahtuneen osaksi itseä. Anteeksianto prosessi on helpottunut kun tarina on saanut takaisin sille kuuluvat vivahteet ja värit. Kun kokemuksiin sisältävää kipua ei tarvitse enää kieltää, voi keskittyä elämään elämäänsä tässä ja nyt. Aito myötätunto syntyykin juuri siitä, että kipua pystyy katsomaan silmiin menettämättä voimaansa.

Artikkelin kirjoittaja:

Demian Seesjärvi, Musiikkipedagogi (Yamk),

sertifioitu Tre-ohjaaja ja holistinen äänitutkija

Lähteet:

Aalto, A. & Parviainen K. 1985. Auta aantasi, 5. laajennettu painos. Keuruu: Otava.

Bercel, D. 2013. kolmas painos. TRE-stressinpurkuliikkeet – Stressin ja traumojen helpottamiseen. Kuva ja Mieli Oy. Painopaikka: Bookwell Oy, Porvoo.

Blogi Ahdistuksesta ja peloista: (http://juhakemppinen.fi/index.php?id=kuecd15how4a9v)

Brown, B. 2015. 2.painos. En olekaan yksin – Totuus perfektionismista ja riittämättömyyden tunteesta. Basam Books. Helsinki. Paino: Tallinna. Raamatutrukikoja OU.

Farhi, D. 2009. Kehon ja mielen jooga. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2009.

Garaizabar Jorge, J.C. 2015. Article: The Presence in the Voice. Teoksesta; Phd. Berceli, D.Shake it of naturally – Reduce stress, anxiety and tension with TRE.

Goleman, Daniel. 2009. Tunneäly. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy.

Greenberg, L.S. & Paivio S.C. (1997). Working with Emotions in Psychotherapy. New York: Guilford.

Huuska, M. 2011. Sukupuolen moninaisuuden ammatillinen kohtaaminen. Teoksessa

Tuovinen, L., Ståhlström, O., Nissinen, J. & Hentilä, J. (toim.). Saanko olla totta? 2011. Helsinki: Gaudeamus.

Ikonen, Pentti & Rechardt, Eero. 1994. Thanatos, häpeä ja muita tutkielmia. Helsinki: Nuorisopsykoterapia-säätiö.

Malinen, B. Elämää kahlitseva häpeä. Kirjapaja, Helsinki 2010.

Miller, R. 1996. The Structure of Singing-System and Art in Vocal Technique. Wadsworth Group/Thomson Learning.

McGrath Helen, Hazel Edwards: Difficult Personalities- A Practical Guide to Managing the Hurtful Behavior of Others ( and Maybe Your Own), 2010, 2nd ed, New York: The Experiment

Huuska, M. 2011. Sukupuolen moninaisuuden ammatillinen kohtaaminen. Teoksessa Tuovinen, L., Ståhlström, O., Nissinen, J. & Hentilä, J. (toim.). Saanko olla totta? 2011. Helsinki: Gaudeamus.

Porge, S. The Polyvagal Theory: Phylogenetic substrates of a social nervous system. Department of Psychiatry, Uni ersity of Illinois at Chicago, 1601 W. Taylor Street, Chicago, IL 60612-7327, USA. Received 16 October 2000; received in revised form 15 January 2001; accepted 22 January 2001

Sundqvist Linda. 2006. Kehotuntemus työstressin hallintamenetelmänä TYKY-ryhmässä. Jyväskylän Ammattikorkeakoulu, Sosiaali-ja terveysala. Päättötyö. 2006.

(https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/17516/TMP.objres.364.pdf?sequence=2)

Seesjärvi, Iris. 2013. Häpeä laulullisen ilmaisun esteenä – Laulunopiskelijoiden kokemuksia laulullisesta häpeästä. Centria Ammattikorkeakoulun Musiikkipedagogin päättötyö. Työ luettavissa: [https://publications.theseus.fi/handle/10024/63031]

Seesjärvi, Demian. 2015. Kohti autenttista ääntä ja itseilmaisua – Transmiesten äänenmuutos psykofyysisenä kokemuksena. Metropolian Ylemmän Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Työ luettavissa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/97036/Seesjarvi_Demian.pdf?sequence=3

Vilkka, Hanna. 2010. Sukupuolen ja seksuaalisuden kohtaaminen. Juva: WSOY.

HS-artikkeli: Aivokuvaus paljasti, miksi ihminen mokaa silloin kun eniten yrittää onnistua – Hienomotoriikkaa säätelevä alue hiljenee arvostelun edessä. Artikkeli luettavissa: (http://www.hs.fi/tiede/a1453353258443?jako=8c90c5aeda051daef8a9516f2767f331&ref=fb-share)